Reede, juuli 23, 2010

Millainen maa Suomi on

Meil minule:

Hyvä kirjailija!

Pentinkulman päivien ja esikoiskirjailijoiden E80-kokoontumisen kunniaksi vaivaan ja häiritsen, mutta ihan hyvällä syyllä: haluaisin tietää vakaan kantasi siihen, millainen maa Suomi on nyt armon vuonna 2010?

Enkä kaipaa vastausta vain omaan tietooni, vaan teen Aamulehden Valo-liitteeseen pääjutun siitä, millaisena E80-kirjailijat näkevät maamme tilan ja tulevaisuuden.

Tätä kaipaisin: vastaa kysymykseen, millainen maa Suomi on nyt ja mihin me kansakuntana olemme kulkemassa. Muoto on vapaa (lempeää proosaa, jyrisevää pamflettia, älyä kutkuttavaa runoa), mutta mitta ei. Toivon mukaan saat tiivistettyä Suomen ytimen 1000–1500 merkin mittaan. Haastava tehtävä, mutta toivon mukaan ei mahdoton.

Aikataulu on tiukka, sillä kaipaisin vastaustasi jo kuluvan viikon perjantaihin mennessä, eli viimeinen palautuspäivä on 23. heinäkuuta. Tiukan aikataulusta tekee se, että toimiakseen Pentinkulman päivien ennakkojuttuna paketti ilmestyy Valossa perjantaina 30. heinäkuuta.

Kiitän, kumarran jo etukäteen. Jos jotain kysyttävää tulee mieleen, niin udella voi päivin ja öin.

t. Mikko


Ja minu tekst:



Ma ei tea, milline Soome aastal 2010 on, sest eestlasena satun naaberriiki järjest harvem ja harvem. Viimati olin tehniliselt Soome pinnal paar tundi eelmise aasta detsembris, kui New Yorgi lennuki saabumise vahele ja Tallinna lennuki õhkutõusmise vahele oli jäetud nii väike vahe, et Finnair pidas paremaks pool lennukitäit inimesi maha jätta.

Aga minu elu Soomet kõige enam avav mälestus on paar aastat vanem, nimelt 2006. a. jõulud Lapimaal. Minu selle perioodi parim sõbranna oli soomlanna ning sealtkandist pärit ja temaga kaasa Lappi sattusin täiesti spontaanselt. Vahetasin mustad jõulud ja kümme soojakraadi Tallinnas öö läbi kestva automatka vastu läbi lumise Soome, põhjapöörijoone taha. Sihtkohaks sõbranna vanematekodu Lapi väikelinnas. Jõudsime pärale kell kuus hommikul. Oli juba alanud jõululaupäev, kristliku maailma suurima püha tähtsaim päev. Sõbranna vanemetekodus olid kohal tema vend ja viimase naine, kes olid öö läbi joonud. „Sa oled eestlane, minu meelest on teil nii ilus keel, räägi midagi!”, ütles mulle sõbranna tulevane sugulane ning avas Vana Tallinna pudeli.

Tund aega hiljem röökis tema tulevane mees: „Ma viskan su siit majast välja, saatanan huora! Häät on peruuttu!” Eramaja uksest lendasid lumisesse aeda naise aluspesu ning kosmeetika. „Ma viskan su siit välja! Ma tapan su! Huora!” Rusikahoobid naise näkku, kriiskamine ja siis: „Uuuu—uuuu-uuu—uu!” . Naabrid olid kutsunud politsei.
Mõni aeg hiljem kestis polaaröö ikka veel, mu sõbranna nuttis ja mina mõtlesin, et olen sattunud Kaurismäe filmi. Tundsin, et olen näinud seda Soomet, millest see kultusrezhissöör ja teised filme teevad. Ja ma olin selle elamuse, omamoodi Sise-Soome eest tänulik.


Ja soomekeelne tõlge (Jaana Maijala):

En tiedä, millainen maa Suomi vuonna 2010 on, sillä eestiläisenä käyn naapurimaassa hyvin harvoin. Viimeksi olin Suomen maaperällä pari tuntia edellisen vuoden joulukuussa, kun New Yorkin koneen laskeutumisen ja Tallinnan koneen ilmaan nousun välille oli jätetty niin vähän aikaa, että Finnair katsoi paremmaksi jättää puoli lentokoneellista ihmisiä maahan.
Elämäni Suomea eniten avartava muisto on kuitenkin pari vuotta vanhempi, nimittäin vuoden 2006 joulu Lapissa. Sen aikainen paras ystävättäreni oli suomalainen ja Lapista kotoisin, ja satuin hänen mukanaan Lappiin täysin spontaanisti. Vaihdoin Tallinnan mustan joulun ja kymmenen lämpöastetta läpiyön kestäneeseen automatkaan halki lumisen Suomen aina Napapiirin taakse asti. Määränpäänä oli ystävättaren vanhempien koti pienessä lappilaisessa kaupungissa. Pääsimme perille kello kuudelta aamulla. Jouluaatto, kristillisen maailman suurimman juhlan tärkein päivä, oli jo alkanut. Vanhempien luona olivat ystävättären veli ja tämän tyttöystävä, jotka olivat juoneet läpi yön. "Sä oot eestiläinen, mun mielestä teidän kieli on niin kaunista, puhu jotain!", ystävättären tuleva sukulainen sanoi minulle avatessaan Vana Tallinn -pulloa.
Tunnin kuluttua tuleva aviomies huusi "Mä heitän sut ulos talosta, saatanan huora! Häät on peruttu!" Omakotitalon ovesta lensivät lumiseen pihaan tyttöystävän alusvaatteet ja meikit. "Mä heitän sut pihalle! Mä tapan sut! Huora!" Nyrkiniskut tyttöystävän kasvoihin, kirkumista ja sitten "Uuuu---uuuu-uuu---uu!". Naapurit olivat soittaneet poliisin.
Vähän myöhemmin, Napapiirin yön vielä jatkuessa, ystävättäreni itki ja minä ajattelin, että olin joutunut Kaurismäen elokuvaan. Tuntui, että olin nyt nähnyt sitä Suomea, josta kulttiohjaaja ja muut tekevät elokuvia. Ja minä olin tästä omakohtaisesta Suomi-elämykseksestäni kiitollinen.

2 kommentaari:

Niina ütles ...

Like!

mir ütles ...

Mulle meeldib see see lugu. Mulle meeldis ka su raamat, mille lugemise järel avastasin su blogi - mis ka meeldib.

Olen väga tänulik, kui sa veel kirjutad, aitäh.

Mirjam